Saatuani renkaat kotiin mittailin kulutuspinnan urasyvyyksiä käyttämättömässä renkaassa ja ensimmäinen reaktioni oli hämmästys, kun mittari näytti vain noin kuutta millimetriä. Mittasin uudelleen eri kohdasta ja sain noin seitsemän milliä, jonka jälkeen aloinkin ihmettelemään tarkemmin, millaiset nuo urat oikein ovat.
Hämmästyksekseni havaitsin, että urat eivät olekaan tasaiset, kuten olen aiemmissa renkaissa tottunut, vaan urissa on niin sanotut pitokynnet, joiden tehtävä on parantaa renkaat pitoa lumella ja jäällä, erityisesti kiihdytyksissä ja jarrutuksissa. Myös renkaan olkapäillä on kynnet, tällä kertaa sohjokynnet. Itseasiassa terävät kolmiot, joiden tehtävä on rikkoa sohjopatja ja siten ehkäistä sohjoliirtoa. Nämä yksityiskohdat toki näkyvät renkaassa omin silmin, mutta termit ja muotojen tarkoitukset kävin lukemassa Hakkapediasta.
Kumikaan ei ole enää kumia. Sen lisäksi että kumiseoksessa on eri koostumukset eri kerroksissa, on R2:n pintakumiseoksessa mukana myös timantinkovia, kristallisia muistuttavia, kiteitä, jotka toimivat kuin näkymättömät nastat, parantaen renkaan jääpitoa. Mielenkiintoista päästä kokeilemaan paljonko tämä tuntuu todellisuudessa ja paljonko tästä jää vain markkinointiin ja tieteellisellä tarkkuudella tehtyihin testeihin.
Minulla oli noin kuukausi sitten Hakkapeliitta R:t alla pari päivää. Renkaat olivat kolme vuotta vanhat, kaksi talvea ja vajaa 25 tuhatta km ajetut. Selvästi huomasi, että pito ei ollut enää samanlainen kuin uutena. Uutena noilla pystyi lähtemään aina niin ettei pyörä sutinut tyhjää, nyt luistoneston valo vilkkui jo kylmällä asfaltillakin liikkeelle lähdettäessä. Kohta se koetaan miten on uuden R2:n kanssa, kun moottorin 450 Nm vääntö kohdistetaan vetäville pyörille, niin pitääkö rengas vai vilkkuuko luistoneston valo.
Ai niin, se urasyvyys: sitä on 8,5 mm syvimmillään.
0 kommentti(a):
Lähetä kommentti