sunnuntai 22. marraskuuta 2015



Hakkapeliitat on vaihdettu alle ja ensimmäinen 439 km:n reissu tuli välittömästi ajettua niillä talvisissa olosuhteissa. Tällä kertaa mittailin oikein poikkeuksellisen tarkasti renkaiden urasyvyydet ennen alle laittoa, vaikka edelleen näissä R2:ssa se on kyllä erittäin haastellinen tehtävä:

#  Sisäreuna   Ulkoreuna   Sijoituspaikka viime talvena
1     7,2 mm      7,0 mm       Oikealla edessä
2     7,4 mm      7,2 mm       Oikealla takana
3     6,9 mm      6,7 mm       Vasemmalla edessä
4     7,9 mm      7,8 mm       Vasemmalla takana

Vastoin kaikkia ohjeita pidän itse kiinni siitä, että renkaita käytetään tasaisesti eli vetävään päähän paremmat ja toiseen päähän huonommat eli tässä autossa siis eteen paremmat. Näin siis sijoituspaikat eteen-taakse vaihtuivat nyt päinvastoin kuin ovat olleet viime talvena. Vasen ja oikea pysyvät samoina, kun renkaassa on pyörimissuunta määritelty, enkä muutenkaan koe järkeväksi vaihdella renkaiden pyörimissuuntia.

Eilen lauantaina oli aamulla lähtö liikenteeseen, pääkaupunkiseudulla tosin sulassa ja märässä kelissä. Kuutostietä ajellessa alkoi lunta tulla jo reippaasti ennen Kouvolaa ja sieltä edelleen Mikkelin suuntaan jatkettaessa sade vain sakeni. Käännyttäessä pienemmille teille olivat ne jo sitten täysin märän lumen peitossa ja todella liukkaita. Muutaman kerran rengas nousi loskapatjan päälle, tosin sen sai helposti takaisin alas siitä ja auton kontrolliin. Muutamassa tiukemmassa mutkassa oli myös havaittavissa puskemisen alkua, joka sitten pidon löytyessä kääntyi yliohjaavuudeksi.

Hienosti reissusta kuitenkin selvittiin R2:lla ja kyytiläiset antoivat kehuja hiljaisesta kyydistä. Siihen nyt tietty vaikuttaa muukin kuin renkaat, mutta niilläkin oma merkittävä osansa.

Tästä se taas alkaa.
Tilaa RSS-syöte Seuraa minua Twitterissä